Meillä oli alun perin sovittu poraus heinäkuun lopulle, mutta sitten tuli ilmoitus, että jos elokuun puoliväli kävisi. Olisin halunnut porauksen nopeammin, mutta minkäs sille voi, jos aikaa ei enää saa.

IVT center:stä kävivät muutamia viikkoja sitten katsomassa tulevaa poraus paikkaa.
Olimme pyytäneet maanrakennusurakoitsijaa kaivamaan valmiiksi poraus paikasta putkivarauksille montun, jotta ei tarvitsisi sitten itse käsin kaivaa... Porari sitten ilmoitti, ettei onnistu tuolla tavalla. Pora tarvitsee tasaisen alusta, joten monttuun ei voi porata. Olisi ollut kiva tietää tämäkin etukäteen, niin ei oltaisi kaivatettu niin jumalatonta monttua pihalle. Hieman olisi ohjeistuksessa toivomisen varaa... Nyt kaivo on tulossa aivan siihen montun reunalle tasaiselle maalle.
No, aivan turhaksi ei monttu kuitenkaan osoittautunut, nyt on tarkoitus "puhaltaa" kivituhka sinne. Olimme ajatelleet, että sen saa ohjata osittain vieressä olevalle tyhjälle tontille, mutta  he eivät kuulemma voi mitenkään ohjata sitä. Tulee ilmeisesti sumuna vaan putkesta, joten naapurit ei välttämättä tykkää, jos sitä noin vain päästelee tuulen mukana menemään.
Sovimme, että poraus olisi mahdollisimman pian. Olisi kiva saada se monttu kiinni! On tässä vielä sekin puoli, että meillä ei ole vielä vesimittaria, joten heidän tarvitsema vesi olisi ilmaista toistaiseksi...

Jonkun aikaa sitten tuli ilmoitus, että se poraus ei onnistukaan vasta, kun elokuun lopussa. Tässä vaiheessa en ollut enää kovin iloinen... Juttelin heidän kanssaan ja ilmoitus oli, että olemme ensimmäisellä peruutus paikalla, joten toden näköisesti poraus on kohta puoliin.
Tästä meni pari päivää, kun ensimmäinen peruutuspaikka tuli, tämän viikon tiistaille. Porarit ottavat yhteyttä aamupäivällä, että menen käymään tontilla katsomassa heidän kanssaan vielä paikan.
Tiistainan sitten ihmettelin, kun ei soittoa kuulu. Viimein soitettiin yhdentoista jälkeen, aikataulut ovat niin paljon myöhässä, että huomenna ovat tulossa... Mutta, mutta meillä pitäisi olla saman päivänä valu. Taas kerran soittelin muutamaan paikkaa varmistuksia ja pähkäilyjä. Poraus ei onnistu silloin!
Nyt sitten ei ole mitään tietoa, koska porarit ovat tulossa... Ihan kiva taas!